Pojat 05

 

IMG_0173(1)

JIPPO-JUNIORIT P05 KAUSI 2019

JIPPO-juniorit P05 on perustettu syyskuussa 2011. Pelaajia on alusta asti ollut mukana mukava määrä, tällä hetkellä joukkueessamme poikia on noin 22. Poikien harjoitteluaktiivisuus on ollut ihailtavaa. Joukkue harjoittelee n. 4 kertaa viikossa.

Mielekkään harjoittelun takaamiseksi pelaajat on harjoituksissa mahdollisuuksien mukaan jaettu kahteen ryhmään – näin kaikki saavat tehokasta ohjausta ja huomiota tarpeeksi osakseen. Näin pystytään huomioimaan paremmin myös pelaajan yksilöllinen kehittyminen. Toiminnan punaisena lankana on sytyttää kipinä jalkapalloiluun ja sitä kautta innostaa poikia myös omatoimiseen pallolla kikkailuun ja pelailuun. Harjoituksissa pääpaino on perustaitojen opettelussa (kuljetus, syötöt, laukaukset, haltuunotot) turvallisessa ilmapiirissä, vähitellen uutta oppien. Asioita pyritään myös oppimaan mahdollisimman paljon pelin kautta. Peleissä ja harjoituksissa pelaajat saavat kokeilla useita pelipaikkoja. Lajitaitojen lisäksi harjoittelussa keskitytään pelaajan ketteryyden, koordinaation, kehonhallinnan ja notkeuden parantamiseen – nämä ovat perusta lajitaidon kehittymiselle.

Sosiaalinen puoli ja uudet kaverit ovat myös keskeisessä asemassa joukkueen toiminnassa. Joukkueena toimiminen ja reilu peli näkyvät niin harjoituksissa, peleissä, kuin kentän ulkopuolellakin. Poikien itse laatimat säännöt määrittävät pelaajan käyttäytymisen harjoituksissa ja peleissä.

Joukkueella on tarkoitus osallistua yhdessä Jippo-06 joukkueen kanssa P14 piirisarjaa. Kesällä osallistumme Ystävyyskaupunki turnaukseen Turussa. Joukkue noudattaa Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa -sääntöjä.

Vuoden 2019 toimintamaksumme on 55€ /kk ja olosuhdelisä 25e/kk. Vanhempainpalaverissa olemme päättäneet kerätä toimintamaksun yhteydessä jokaiselta pelaajalta 5€/kk, jolla katamme osittain esim. turnausmaksuja ja teemme tarvittavia hankintoja joukkueelle (EA-tarvikkeet, liivit yms.) Pelaajat maksavat myös itse pelipassin (40e) ja vakuutuksen (voi olla oma tai Palloliiton kautta 40e) ja jokainen hankkii nämä itse Pelipaikasta (tarkemmat ohjeet saa joukkueeseen liittymisen yhteydessä). Lisäksi jokainen maksaa Jippo junioreiden jäsenmaksun 35€/vuosi. Joukkueen pakollisena varusteina tilattavia vaatteita ovat punainen ja musta pelipaita, valkoiset shortsit ja valkoiset sukat. Varusteille tulee hintaa n. 80 euroa ja ne maksaa jokainen pelaaja itse.

Toivomme vanhemmilta aktiivisuutta joukkueen toiminnan pyörittämiseen esim. osallistumalla talkoisiin, kioskeihin ja kuljettamalla lähialueen peleihin.

Ota yhteys joukkueenjohtajaan ennen ilmoittautumista!

P05-joukkueen valmentajana toimii Johannes Mononen. Apuvalmentajina toimivat Mika Kukkasniemi ja Jari Kinnunen. Joukkueenjohtajana toimii Anne-Mari Utriainen. Huoltajat Marko Minkkinen ja Juha Kananen. Rahastonhoitajana toimii Anne-Mari Utriainen ja varuste- ja kahviovastaavana Kaisa Laitinen. Joukkueen sähköposti on jippo05@jippo.fi

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna